Hyppää sisältöön

Roosa nauha -kampanjan pullia ja leipiä syödään taas Attendolla

24.9.2019

Jaa

Attendo osallistuu jälleen kaikkien hoiva- ja palvelukotiensa voimin Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaan. Syys-lokakuun aikana kaikissa noin 400 yksikössä tarjotaan Roosa-pullia ja Roosa-leipiä kerran viikossa. Viime vuonna Attendon Roosa nauha -osallistumisesta kertyi lähes 14 000 euron potti hyväntekeväisyyteen.

– On hienoa, että voimme olla taas mukana tukemassa tärkeää rintasyöpätutkimusta. Kampanjaan osallistumisemme sai viime vuonna paljon kiitosta, joten päätimme jatkaa sitä, kertoo ateria- ja puhtauspalvelupäällikkö Jonna Parviainen.

Jokaisesta Roosa-pullasta lahjoitetaan 2 senttiä ja jokaisesta Roosa-leivästä 10 senttiä Syöpäsäätiön keräykseen, jonka tuotoilla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta ja kehitetään uudenlaisia hoitomuotoja. Roosa-leivonnaisia tarjotaan Attendon hoiva- ja palvelukodeissa joka viikko koko keräysajankohdan ajan.

– Yhteiset ruoka- ja kahvihetket ravitsevat sekä kehoa että mieltä. Meistä on mahtavaa, että niillä voidaan tämän lisäksi tehdä hyvää myös Roosa nauha -kampanjan muodossa, Parviainen jatkaa.

Roosa nauha -päivää vietetään tänä vuonna 11.10. Lisätietoja tänään käynnistyneestä Roosa nauha -kampanjasta saat Syöpäsäätiön verkkosivuilta.