Hyppää sisältöön

Tiedote: Attendo-konsernin vuoden 2019 tulos on julkaistu

13.2.2020

Jaa

Liikevaihto jatkoi kasvua, mutta henkilöstön lisärekrytoinnit sekä uusien hoivakotien avaaminen painoivat tulosta

Vuonna 2019 Attendo Suomen liikevaihto jatkoi kasvamista, mutta tulos heikkeni edellisvuoteen verrattuna. Laadun ja hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi Attendo on lisännyt hoitohenkilökuntaa ja avustavaa henkilöstöä sekä vahvistanut esimiehille annettavaa tukea. Tulokseen vaikutti myös käynnistysvaiheessa olevien hoivakotien suuri määrä.

Attendo-konserni on julkaissut tänään 13.2. vuoden 2019 tuloksen. Attendo Suomen tiedote on epävirallinen kooste konsernin pörssitiedotteesta, jonka pääset lukemaan täältä.

Vuoden 2019 tammi-joulukuun aikana Attendo Suomen liikevaihdon kasvu jatkui vahvana (22% SEK) pääosin uusien hoivakotien avausten sekä muutamien yrityskauppojen johdosta.

Vuonna 2019 Attendo avasi Suomessa 1600 uutta asukaspaikkaa (2100 uutta asukaspaikkaa vuonna 2018). Kasvun odotetaan jatkuvan vuoden 2020 alkupuoliskon ajan, mutta hidastuvan vuoden loppupuolella. Alkuvuoden kasvuun vaikuttavat aiemmin solmitut sopimukset uusista hoiva- ja palvelukodeista.

Hinnankorotukset vuodelle 2019 olivat hyvin maltillisia eivätkä vastanneet normaalia kustannustason nousua tai tiukentuneita viranomaisvaatimuksia.

Attendo palkkasi 450 ihmistä lisää vakituisiin työsuhteisiin. Hoiva- ja tukipalveluhenkilöstön lisäksi Attendolla aloitti esimerkiksi 141 tiiminvetäjää, 14 rekrytointikoordinaattoria ja 24 aluepäällikköä, joiden tärkeimpänä tehtävänä on vapauttaa noin 400:n hoiva- ja palvelukodin johtajalta aikaa ihmisten johtamiseen hoivan laadun kehittämiseksi.

Attendo Suomen vuoden 2019 oikaistu liikevoitto oli -48 miljoonaa SEK (347 milj. SEK vuonna 2018), ja oikaistu liikevoittomarginaali -0,9% (7,5%).

Attendo jatkaa kehitystoimenpiteitä Suomessa määrätietoisesti luottamuksen palauttamiseksi sekä laadukkaan toiminnan kannattavuuden vahvistamiseksi.

Talousjohtaja Henna Plitin haastattelupyynnöt pyydämme ystävällisesti osoittamaan viestintäpäällikkö

Ilona Sammaljärvelle p. 044 596 5549 tai ilona.sammaljarvi@attendo.fi.