Hyppää sisältöön
Kotikäynneillä kuntoutus tapahtuu arjen toimintaympäristössäsi tarpeitasi kuunnellen
Kotikäynneillä kuntoutus tapahtuu arjen toimintaympäristössäsi tarpeitasi kuunnellen

Fysioterapeutin palvelut kotonasi

Attendo Terapia Päijät-Häme toteuttaa fysioterapiaa myös kotikäynteinä. Fysioterapeutin matkassa kulkevat tarvittavat kuntoutusta tukevat pienapuvälineet luoksesi, jotta harjoittelu kotonasi on tavoitteellista ja nousujohteista sekä tarpeitasi vastaavaa.

Tutustu kotikuntoutuspaketteihimme

Vuoden 2024 alusta alkaen kotiin tuotettavista fysio- ja toimintaterapiapalveluista on mahdollista hakea kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennystä on mahdollista hyödyntää henkilökohtaisessa verotuksessa, kun hankkii kuntoutuksen Attendo Terapiapalveluista esimerkiksi omalle vanhemmalleen. Kotitalousvähennyksen voi hyödyntää myös omaan kotiin ostetusta fysioterapiapalvelusta. Kotitalousvähennystä ei voi käyttää palveluun, johon on jo myönnetty palveluseteli tai maksusitoumus esimerkiksi hyvinvointialueen puolesta.
 
Kotitalousvähennyksen maksimimäärä henkilöä kohden on 3500 € vuodessa. Kotitalousvähennyksissä on käytössä 100 € omavastuu. Kotitalousvähennyksen osuus on 60 % työn osuudesta. Näin ollen asiakkaana maksat perushinnastamme vain 40 %, johon lisätään kotikäyntilisä. Kotitalousvähennysoikeudesta lopullisen päätöksen tekee aina verottaja. 
 
Tutustu kotikäyntipaketteihimme, jotka sisältävät myös ilmaisen arviointikäynnin!
Kotikuntoutuspakettimme
Ajanvaraus Laura Kiiskilä 041 732 2297
Sähköposti

Kotikäyntihinnasto

Kotikäyntihinnasto +35% : 3km sisällä palveluistamme 

*hinta kotitalousvähennyksen jälkeen

Fysioterapia 60 min

86,40€ (48,00€*)

Fysioterapia 45 min

75,60€ (42,00€*)

Fysioterapia 30 min

66,15€ (36,75€*)

 

 

Kotikäyntihinnasto +50%: 18km sisällä palveluistamme

*hinta kotitalousvähennyksen jälkeen

Fysioterapia 60 min

96€ (57,60€*)

Fysioterapia 45 min

84€ (50,40€*)

Fysioterapia 30 min

73,50€ (44,10€*)

Kotikäyntihinnasto +70%: 35km sisällä palveluistamme

*hinta kotitalousvähennyksen jälkeen

Fysioterapia 60 min

108,80€ (70,40€*)

Fysioterapia 45 min

95,20€ (61,60€*)

Fysioterapia 30 min

83,30€ (53,90€*)

 

Kotikäyntihinnasto +100%: yli 35km sisällä palveluistamme

*hinta kotitalousvähennyksen jälkeen

Fysioterapia 60 min

128€ (89,60€*)

Fysioterapia 45 min

112€ (78,40€*)

Fysioterapia 30 min

98€ (68,60€*)

Maksutavat pankki- ja luottokortti, ePassin Hyvinvointi -etu ja lasku.