Hyppää sisältöön

Muutosblogi: Yksi kohtaaminen kerrallaan

29.10.2020
Attendo on aloittanut muutosmatkan. Bloggaamme muutoksestamme, sen onnistumisista ja haasteista. Tuore Attendolainen, asiakaskokemuksen asiantuntija Minna Linna, vaalii vuorovaikutuksen merkitystä muutosmatkallamme. Muutos tehdään yksi kohtaaminen kerrallaan.

Jaa

Minua ovat aina kiinnostaneet ihmisten väliset kohtaamiset ja muun muassa se, minkälaisista asioista asiakkaiden tyytyväisyys ja kokemus muodostuvat. Samaan aikaan kun maailma ympärillä muuttuu monimutkaisemmaksi ja nopeammaksi, ihmisten väliset kohtaamiset ja niiden merkitys korostuvat entisestään.  

Tarvitsemme toisiamme 

Toisen ihmisen kohtaaminen ja pysähtyminen ovat taitoja, jotka vaativat jatkuvaa harjoittelua. Kohtaamiset kun ovat aina ihmisten näköisiä ja kokoisia, tilannekohtaisia ja niin ainutkertaisia. Kohtaamme Attendo-kotiemme asukkaita ja heidän läheisiään tuhansia kertoja päivän aikana. Näissä kohtaamisissa välittyvät työyhteisön tunnelma, vahva osaaminen ja aitous. Haluamme lisäksi, että jokaisessa kohtaamisessa välittyy toiselle nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen tunne.  

Olemme juuri aloittaneet Attendolla sisäisen ASKO-valmennusohjelman. ASKO-ohjelma tulee sanasta asiakaskokemus. Ohjelma nojaa vahvoihin ja jo olemassa oleviin arvoihin, erinomaisen palvelun kehittämiseen ja toisen ihmisen kohtaamiseen. Olemme hyödyntäneet ohjelman suunnittelussa asukkailtamme saamiamme palautteita ja kuunnelleet heidän läheisiään. Valmennuksen suunnittelussa on ollut mukana Attendo-kotien hoitajia, ohjaajia, valmentajia ja esihenkilöitä. Saimmekin valtavasti lisää ymmärrystä erilaisten työyhteisöiden onnistumisista ja vahvuuksista. Lisäksi saimme paljon ideoita mm. sellaisista arjen tilanteista, joissa voimme edelleen vahvistaa kohtaamisia ihmisten välillä.  

”Tämä muutosmatkamme vaatii uudistumista ja entistä vahvempaa asukkaan ja läheisen näkökulmaa” 

”Miten vahvistamme entisestään vuorovaikutusta läheisten kanssa?” 

 ”Harjoitellaan ja opitaan toinen toisiltamme.”

” Vaalitaan kaikkea jo olemassa olevaa hyvää, kokeillaan uutta ja vahvistetaan palautekulttuuria.”  

Tässä vain muutamia ajatuksia valmennuksistamme. Sillä siksi me täällä Attendolla olemme vahvistamassa ihmistä ja varmistamassa, että asukkaamme kokevat elävänsä omannäköistä ja täyttä elämää. Ja että asukkaidemme läheiset kokevat olevansa lähellä oman rakkaansa arkea, vaikka välimatkaa kilometreissä tai epidemiasta johtuen olisi paljonkin. Ja että me voimme olla vahvistamassa asukkaidemme erilaisia elämäntilanteita, mieleen heränneitä kysymyksiä ja olla tukemassa niihin liittyviä erilaisia ajatuksia ja tunteita. 

Yhdessä  

Se, että olen saanut aloittaa oman muutosmatkani oppien ja havainnoiden osana Attendon huikeaa ammattilaisjoukkuetta, on tietenkin vasta alkua. Tunne on vahva, sillä uskon yhteiseen tekemiseen sekä entistä herkempään toisen ihmisen kuunteluun. Yhdessä keskustelemalla syntyy yhteinen todellisuus niin meidän attendolaisten kuin asukkaidemmekin ja heidän läheistensä välillä. Avoimuuden ja luottamuksen vahvistaminen luo pohjaa juuri sille arjen herkkyydelle, jota työssämme tarvitaan.  

Tämän kaiken mahdollistamme toisen ihmisen kanssa, yksi kohtaaminen kerrallaan.  

Kiitos, kun luit tämän tekstin. Toivotan sinulle mukavaa päivää! 

imageco1jr.png

Henkilökuntamme päivittää ahkerasti someen Attendo-kotien kuulumisia, aina Hangosta Ivaloon:
Attendo Mummolassa voit seurata ikäihmisten hoiva- ja palvelukotiemme arkea: https://www.facebook.com/attendomummola/

Attendo Kotolassa voit seurata vammaispalveluja tarjoavien kotiemme arkea:
https://www.facebook.com/attendokotola

Attendo Mielekkäät päivittää kuulumisia mielenterveyskuntoutujien asumispalveluistamme:
https://www.facebook.com/attendomielekkaat

Attendo Lastensuojelun sivuilla kuulumisia kertovat lastensuojelun ja lapsiperheiden palvelujen parista: https://www.facebook.com/attendolastensuojelu/

Attendo Suomi Facebookissa kertoo hoiva-alan kuulumisia ja pitää sinut ajan tasalla avoimista työpaikoistamme: https://www.facebook.com/attendosuomi/
Attendo Suomi Instagramissa kokoaa yhteen Attendo-kotien kuulumisia:
https://www.instagram.com/attendo_suomi/

Suuri osa Attendo-kodeista pitää myös omaa Instagram-kanavaa. Kysy oman Attendo-kotisi henkilökunnalta lisätietoja heidän omista sosiaalisen median kanavistaan ja tule seuraamaan Attendo-kotien arkea!

Muutosblogin muut tekstit:
Osa 1: Virpi Holmqvist: Muutosmatkalla kohti unelmaamme
Osa 2: Susanna Paloheimo: Matka luottamuksen ansaitsemiseksi on pitkä
Osa 3: Minna Linna: Yksi kohtaaminen kerrallaan 
Osa 4: Terhi Lindgren: Kun tulen tietoiseksi, tulen vastuulliseksi 
Osa 5: Susanna Paloheimo: Miltä palaute tuntuu?
Osa 6: Minna Linna: Arkea uuden attendolaisen silmin
Osa 7: Susanna Paloheimo: Parempia kohtaamisia 
Osa 8: Susanna Paloheimo: Vaikuta enemmän siihen, mihin voit