Hyppää sisältöön

Fysioterapeutti tuo aktiivisuutta arkeen

24.3.2021
Päijät-Hämeen alueella kaikissa ikäihmisten Attendo-kodeissa työskentelee oma fysioterapeutti. Fysioterapeutti varmistaa yhdessä hoitajien kanssa, että Attendo-kodin asukkaat voivat elää kuntouttavaa ja aktiivista arkea.

Jaa

Attendo Aavattaressa ja Wellamossa työskentelevä Janne on yksi Attendon terapiapalveluiden fysioterapeuteista. Hän nauttii talon omana fysioterapeuttina olemisessa erityisesti siitä, että oppii tuntemaan asiakkaat kunnolla.

–  Työhöni vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin pelkkä fysioterapia. Varsinkin alussa on tärkeää tutustua asiakkaisiin rauhassa. Kohtaaminen ja läsnäolo ovat ikäihmisten parissa työskennellessä todella tärkeässä osassa, Janne kertoo.

Janne_fysioterapeutti.png
Kuva: Fysioterapeuttina työskentelevä Janne keskittyy toimimaan asiakkaan ehdoilla. Kuvassa Jannen kanssa Alli-rouva.

Asiakkaan ehdoilla

Jannen mukaan ikäihmisten fysioterapiaa ei kannata ajatella pelkkänä jumppana, sillä asiakkaiden toimintakyvyissä on todella paljon vaihtelua. Lihasvoimaa ja tasapainoa tukevat harjoitteet ovat ikäihmisille tärkeitä, mutta aina täytyy edetä asiakkaan ehdoilla.  Siinä missä toinen seniori jumppaa mielellään ja kokeilee uusia lajeja, toinen saattaa suhtautua harjoitteisiin varautuneesti. Ensimmäiset fysioterapiakerrat asiakkaan kanssa voivat sisältää liikkeiden sijaan jutustelua, muistelua ja ihan vaan läsnäoloa.

On hyvä, että voin antaa asiakkaalle hänen tarvitsemansa ajan. Aluksi harjoitteisiin vastahakoisesti suhtautunut asiakas saattaakin jo kolmannella tapaamiskerralla innostua liikkeestä, kun hänelle on annettu tarpeeksi aikaa, pohtii Janne.

Arjen omatoimisuutta

Attendon fysioterapeutit tekevät yksilöllisiä kuntoutussuunnitelmia ja miettivät keinoja, joilla tukea asiakkaan omatoimisuutta yhdessä hoitajien kanssa. Janne on työvuoroissaan läsnä hoivakodin arjessa. Jannen mukaan arkisissa hetkissä huomaa parhaiten tilanteet, joihin voisi soveltaa kuntouttavaa otetta:

Vaihdamme hoitajien kanssa paljon ajatuksia ja suunnittelemme kuntouttavia hoitotoimenpiteitä yhdessä. Pystyykö asiakas vielä itse kampaamaan hiukset aamulla tai ajamaan parran? Voisimmeko tukea häntä pienissä kävelyetäisyyksissä tai haluaisiko hän itse kastella huoneensa kukat?

Luovuutta kuntoutukseen

Janne suosittelee luovaa ajattelua ikäihmisten kuntoutuksessa. Seniorin toimintakykyä voi tukea pienillä teoilla arjessa ja tämän mielenkiinnon kohteista voi ammentaa tekemistä. Voisiko tanssilavoilla viihtynyt seniori intoutua tanssin pyörteisiin kuullessaan lempikappaleensa? Entä voisiko maatilan kasvatti innostua muistelutuokiossa näyttämään, miten ennen vanhaan niitettiin heinää? Mielikuvitus ja asiakkaaseen tutustuminen auttavat löytämään uusia kulmia, mutta myös klassikoille on hoivakodin arjessa tilaa:

– Iskelmämusiikin tahdissa pidetyt tuokiot ovat suosittuja, ja tuolijumppaan löytyy meidän asukkaistamme aina apuvalmentajia! Odotan innolla kesää, jolloin voimme kokeilla ulkona esimerkiksi mölkkyä, bocciaa tai vaikkapa frisbeegolfia yhdessä, Janne hymyilee.


Etsitkö kotia läheisellesi tai itsellesi Päijät-Hämeen alueelta? Lue lisää täältä.