Hyppää sisältöön

Sisäinen uramahdollisuus avasi ovet Attendo-kodista tietohallintoon

15.6.2023
Attendolla tietosuoja-asiantuntijana aloittanut Suvi Sundgren pohtii blogitekstissään, kuinka paljon yhtäläisyyksiä hoivatyöllä ja IT-asioilla voikaan olla – vaikka näin ei heti uskoisi.

Jaa

Suvi Sundgren työskenteli aiemmin tiiminvetäjä-sairaanhoitajana Attendo Taivallahdessa Helsingissä, josta hän siirtyi sisäisesti täysin uusille urille Attendon tietohallintoon. Suvi iloitsee, kuinka hänen ei ole uudessakaan roolissaan tarvinnut muuttaa omia tai ammatillisia arvojaan, sillä työn tavoite on edelleen sama: asukkaiden omannäköisen elämän mahdollistaminen.

”Maaliskuun alussa tein hyppäyksen hoitotyöstä tietohallintoon (tunnetaan myös nimillä ICT ja IT). Minua on aina kiinnostanut ihminen ja hoitotyö monine ulottuvuuksineen. Olen päässyt tekemään sote-alalla monenlaisia töitä käytännön hoitotyöstä tutkimuspalveluihin, mutta en olisi ehkä ikinä uskonut työskenteleväni joskus IT-puolella.

Ajattelin jakaa kokemuksiani muillekin ja rohkaista tarttumaan sisäisiin uramahdollisuuksiin.

Oman muutosmatkani askelmerkit

Syksyllä 2021 päätin palata käytännön hoitotyön pariin ja paikka löytyi tiiminvetäjä-sairaanhoitajan tehtävistä Taivallahden Helmessä. Alusta asti koin Attendon muutosmatkan, kehittämisen ja tekemisen meiningin motivoiviksi. Taivallahden tiimi on aivan huippu ja töihin oli aina kiva tulla.

Attendo-uran kestettyä puolisentoista vuotta, tarjoutui attendolaisten sisäisen viestintäkanavan Atson kautta mahdollisuus hakea tietosuoja-asiantuntijan työtehtävään. Aiheen kiinnostaessa päätin tähän tarttua. Alkuun kuitenkin hieman mietitytti, mahdanko olla ihan muukalainen tietohallinnossa.

Ensimmäiset työpäivät yllättivät positiivisesti: en joutunutkaan keskelle IT-velhojen teknologista termiviidakkoa, ymmärtämättä puhuttua kieltä. En myöskään ollut ainut, jolla ei ole IT-alan koulutusta. Attendon tietohallinnossa yhdistetään todella monenlaista osaamista ja yhteys liiketoimintaan on vahva. Esimerkiksi sovellustiimissä lähes kaikilla on sote-alan pohjakoulutus ja sovelluspuolen osaaminen on hankittu työssä oppimalla sekä lisäkoulutuksilla.

Pääsin itsekin heti ensimmäisten viikkojen aikana koulutukseen oppimaan perusteita IT-palveluista. Perehdytykseni oli suunniteltu niin, että sain aloittaa perusteista ja syventyä omaan tehtävääni osa-alue kerrallaan.

Tunnelmat ensimmäisten viikkojen jälkeen

On ollut hienoa huomata, että tietohallinto toimii ja on olemassa sen saman arjen mahdollistamiseksi, jonka eteen myös Attendo-kodeissa tehdään töitä. Tarkoitus on mahdollistaa työn teko niin sujuvasti, että asukkaille jää mahdollisimman paljon aikaa. Kehittämistyötä tehdään jatkuvasti ja käyttäjiä kuunnellaan.

IT:n parissa työskentelee neljä asiantuntijatiimiä:

  • Sovelluspalvelut
  • Loppukäyttäjäpalvelut ja tekniset palvelut
  • Arkkitehtuuri- ja ratkaisupalvelut
  • Tietoturva- ja tietosuoja.

Hoivakodista tietohallintoon siirtyneenä olen huomannut, että suuri osa IT:n työstä näkyy suoraan myös Attendo-kodeissa. On ollut mielenkiintoista päästä näkemään, kuinka paljon innovointia ja kehittämistä tehdään myös taustalla, tulevaisuuden hoivakoteja ajatellen.

Oma roolini tietosuoja-asiantuntijana on tehdä työtä asukkaiden, läheisten ja työntekijöiden henkilötietojen suojaamiseksi. Oman tiimini osaamisalueista myös tietoturvan merkitys korostuu tässä muuttuvassa ja teknologisoituvassa maailmassa. Hoitajilla käytössä olevien järjestelmien toisella puolella tehdään paljon aktiivista työtä, jotta asukkaiden tiedot pysyvät turvassa. Molemmilla puolilla tehdään töitä asukkaiden hyväksi, eikä minunkaan ole uudessa roolissani tarvinnut muuttaa omia tai ammatillisia arvojani.

Ensimmäiset viikot ovat kasvattaneet intoa syventyä uudenlaiseen osaamisalueeseen, jolle Attendo-kodissa hankittu osaaminen on osoittautunut todella hyväksi perustaksi. Taivallahden tiimistä lähteminen oli haikeaa, mutta nyt ilokseni tunnen entistä enemmän mahtavia attendolaisia, joiden kanssa on kiva tehdä töitä.

Suosittelen lämpimästi muillekin laajentamaan välillä näkökulmaa – oli kyse sitten lisäkoulutuksesta tai kokonaan uusista työtehtävistä!

Suvi Sundgren, tietosuoja-asiantuntija Attendolla

Suvi Sundgren

Tietosuoja-asiantuntija Attendolla