Hyppää sisältöön

Virve Huhtakangas palasi Attendolle pian lähtönsä jälkeen – ”Tunsin palaavani kotiin”

28.6.2022
Virve Huhtakangas aloitti Attendolla johtajana ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten. Haaveet uudesta veivät kokeilemaan työtä toisaalla, kunnes sydän veti takaisin Attendolle.

Jaa

Kun Virve aloitti ensimmäistä kertaa vantaalaisessa hoivakodissa Attendo Jaspiksessa, hoivakoti tarjosi tehostettua palveluasumista 30 ikäihmiselle. Nykyisin asukkaita on Jaspiksessa tuplasti enemmän.

Aloittaessaan Attendolla Virvellä ei ollut varsinaista kokemusta hoivakodin johtajan työtehtävistä, vaikka olikin toiminut esihenkilönä jo useampia vuosia. Virve otettiin kuitenkin hyvin vastaan. Virve sai rakennettua Jaspiksesta pikavauhdilla juuri henkilöstönsä ja asukkaidensa näköisen.

Kun uuden työn tuoma alkuhuuma oli selätetty, Virvestä alkoi kuitenkin tuntua, että työ ei enää tarjonnut samanlaisia haasteita kuin aiemmin. Kaikki oli tuttua ja turvallista. Kuin kohtalon johdattelemana Virve sai puhelun, jossa hänelle tarjottiin johtajan paikkaa uudesta, vasta rakentuvasta ”viiden tähden hoivakodista”. Kyseessä oli täysin uudenlainen hoivakotikonsepti Suomessa.

– Todella pitkään puntaroin mitä teen. Minulla oli Jaspiksessa ihana henkilökunta, ihanat mummut ja papat ja Attendo tuntui jo kodilta.

Pitkän harkinnan jälkeen Virve kuitenkin päätti katsoa tarjotun kortin ja otti uuden työpaikan vastaan. 

Ruoho ei ollutkaan sen vihreämpää

Hyvin pian kuitenkin valkeni, ettei uusi pesti ollutkaan tähtiin kirjoitettu. Virve huomasi vertailevansa uutta työpaikkaa ja Attendoa jatkuvasti. Yhä useammin mielessä pyöri paluu Attendolle. Viikkoja kului, kunnes Virve sattui olemaan yhteydessä Attendoon pyytääkseen työtodistusta. Tällöin hän sai kuulla, ettei Jaspikseen ollutkaan vielä löytynyt sopivaa jatkajaa.

– Kuuntelin omaa sydäntäni, kun lähdin Attendolta. Kuuntelin sydäntäni myös, kun lopulta päätin palata takaisin. Kaipuu Attendolle oli niin suuri, Virve sanoo nyt.

Virve on ollut enemmän kuin tyytyväinen päätöksestään palata takaisin Attendolle. Hän kokee, että lähteminen ei ollut virhe, mutta paluu oli silti oikea päätös.

– Ensimmäisenä aamuna paluun jälkeen kävelin parkkihallilta Jaspikseen ja minut valtasi lämpö. Tunsin palaavani kotiin. 

Päällimmäisenä kiitollisuus Attendolla työskentelystä

Virve kehuu muun muassa Attendon perehdytystä sekä kollegoitaan, aina omasta tiimistään johtoryhmään.  

– Minulla on hirveän hyvä fiilis tehdä töitä. Jokaisena päivänä olen kiitollinen siitä, millaista työtä saan tehdä. Vaadin vain sen herätyksen ja kokeilun muualla, ennen kuin tämän oivalsin. Attendolla on hurjan paljon hyviä asioita, olemme edelläkävijöitä monessa asiassa. Attendolla todella viedään asioita eteenpäin, Virve kiteyttää.

Virven tehtävänä hoivakodin johtajana on mahdollistaa työntekijöille työolot, joissa jokaisen on mahdollisimman hyvä tehdä työnsä. Hän ei koe olevansa muita kummallisempi eikä halua ajatella olevansa muita työntekijöitä korkeammalla.

 – Ajatukseni on aina ollut se, että olemme kaikki samalla kalkkiviivalla. En ole yhtään sen tärkeämpi kuin kukaan muukaan.

Virve vannoo yhdessä tekemisen ja läsnäolon nimeen. Attendon muutosmatkan myötä Virve kokee, että johtajat ovat enemmän läsnä työntekijöidensä arjessa: saatavilla silloin, kun heitä todella tarvitaan. 

attendo-lainaus-virve-huhtakangas.jpg

Monikulttuurinen työyhteisö, jossa palaute on lahja

Attendo Jaspiksen työyhteisö on monikulttuurinen. Jaspiksessa työskentelee työntekijöitä muun muassa Filippiineiltä, Vietnamista, Nigeriasta, Somaliasta, Afganistanista ja Venäjältä. Ajoittain useat eri äidinkielet luovat omat haasteensa, mutta silti Virve kokee monikansallisuuden suurena voimavarana Jaspikselle.

– Meille ovat kaikki tervetulleita. Me olemme avoin työyhteisö eikä suomen kieltä voi oppia, ellei sitä puhu rohkeasti.

Suomea äidinkielekseen puhuvat pystyvät myös opettamaan kieltä muille. Henkilökunta onkin ollut suurin syy Virven palaamiseen ja Attendolla viihtymiseen.

– Meillä on hyvä yhteen hiileen puhaltamisen fiilis ja huumoria löytyy päivittäin. Voin luottaa siihen, että hommat hoituvat.

Virve ei itse koe olevansa johtajana liian tiukka, vaikka työ vaatiikin uskallusta puuttua ongelmakohtiin. Attendolla puuttuminenkin on välittämistä. Kun puutumme, kannamme vastuumme tilanteesta. Puuttuminen ei automaattisesti ole ainoastaan johtajan vastuulla, sillä johtaja ei välttämättä ole paikalla jokaisessa tilanteissa.

– Minun on todella vaikea enää palata kahden viikon takaisiin asioihin, etenkin jos en itse ole ollut tilanteessa läsnä. Kannustan työntekijöitä opettelemaan puuttumaan tilanteisiin heti tapahtumahetkellä, jottei mitään jää hampaankoloon. On tärkeää keskustella asioista yhdessä.

Attendon työkulttuurissa palaute on lahja. Jaspiksessa kiitetään päivästä ja hyvästä työstä, etenkin positiivista palautetta annetaan tiuhaan. Korjaavan palautteen antaminen vaatii kuitenkin vielä harjoittelua.

– Korjaavaa palautetta saadessa itsekin usein nousee aluksi puolustuskannalle, että ”enhän minä noin toimi”. Vastaanottaminen vaatii siis itseltäkin vielä harjoittelua, Virve myöntää.

Virve kokee empatiakyvyn olevan tärkeimpiä ominaisuuksia työssään hoivakodin johtajana. Samoin kyky asettua toisen saappaisiin kantaa pitkälle. Virve pyrkii myös osallistamaan työntekijöitään mahdollisimman paljon, jotta kaikki saavat äänensä kuuluviin.

– Voin vaatia henkilökunnaltani asioita, mutta tällöin myös minun on vastavuoroisesti annettava heille takaisin. Kun työntekijöille antaa sopivasti vastuuta, onnistuvat työtehtävät paremmin ja molemminpuolinen luottamus on taattu.

Lue myös:
Kokemukseni Attendon hoivakodin johtajana
Muutosmatkamme etenee hyvin tyytyväisyyskyselyjen ja mainetutkimuksen perusteella
Lähihoitajasta hoivakodin johtajaksi