Pidetään yhdessä huolta Attendo-kodeissa asuvien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Ethän tule vierailulle, mikäli sinulla tai perheenjäsenelläsi on todettu altistuminen tai koronavirustartunta, tai vähäisiäkään flunssan oireita. Sovi vierailusta aina etukäteen Attendon-kodin henkilöstön kanssa.

Attendo avaa Lohjan Asuntomessuille hoivakodin keskelle kylää 19.5.2021

Attendo, Pilke päiväkodit ja Hoivatilat toteuttavat yhteisöllisen palvelukiinteistökorttelin Lohjan Asuntomessuille 2021. Toiveiden kortteli -palvelukiinteistökorttelin tavoitteena on lisätä kohtaamisia eri sukupolvien kesken.

Attendolla on hyviä kokemuksia päiväkodin ja hoivakodin yhteistyöstä muualta Suomesta. Myös monet tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteisöllisyys parantaa ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua*.

Lohjan Asuntomessuille Attendo on halunnut rakennuttaa yhteistyökumppaniensa kanssa hoivakodin, jossa tutkimuksissa ja muissa Attendo-kodeissa havaitut hyvät käytännöt tuodaan yhteen eläväksi kokonaisuudeksi.

Hoivakoti sijaitsee Lohjalla keskeisellä paikalla, mikä helpottaa Attendo-kodissa asuvien ikäihmisten läheisten vierailumahdollisuuksia. Samassa pihapiirissä sijaitseva päiväkoti luo luonnollisen yhteyden päiväkotilapsien vierailuille, lauluesityksille ja piirustustervehdyksille.

Kohtaamisia on mietitty talon suunnittelussa monin tavoin. Hoivakodin alakerrasta löytyy yhteinen ja avoin ravintolatila. Attendo-kodissa asuva ikäihminen voi lähteä esimerkiksi läheistensä kanssa ravintolaan aterioimaan vierailun yhteydessä.

Myös paikalliset voivat tulla ravintolaan syömään ja tutustua samalla palvelutalon ikäihmisiin. Näin vahvistetaan alueen yhteisöllisyyttä ja luodaan mahdollisuuksia erilaisten ihmisten kohtaamisille.

– Olen todella innoissani, että pääsen johtamaan uutta Attendo-kotia Lohjalla. Olen huomannut, että ikäihmiset nauttivat paljon päiväkotilasten vierailuista. Hyvä sijainti ja kaunis ympäristö ovat myös yhdistelmä, joka parantaa aivan kaikkien, niin asukkaiden kuin työntekijöidenkin, viihtyvyyttä, hoivakodin johtaja Annina Oksanen kertoo.

Luontoelämyksiä ja sisustusta on mietitty myös tarkoin Lohjan Attendo-kodin rakentamisen yhteydessä. Hoivakoti on järven läheisyydessä ja pihasta lähtee polku rannalle. Polkua pitkin voi kulkea myös rollaattorin tukemana ja pyörätuolilla. Lisäksi sisustusmateriaaleissa on panostettu luonnonmateriaaleihin.

Lisätietoja antaa mielellään aluepäällikkö Anu Räikkönen p. 044 494 4032 tai sähköposti: anu.raikkonen@attendo.fi.

Lue lisää:
Inspiroivia kokemuksia palvelukorttelin yhteisöllisestä arjesta (7.5.2021)
Lohjan Asuntomessuille rakentuu sukupolvia yhdistävä kortteli vanhuksille ja lapsille (22.4.2021)
Hoivatilat: Toiveiden kortteli -konsepti

* mm. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus –tutkimus, Valtioneuvosto 47/2017