Hyppää sisältöön

Mitä suomalaiset ajattelevat hoivasta?

Yhteenveto päätuloksista

  • Yli 25-vuotiaista suomalaisista jopa 71 %:lla on kokemusta hoivapalveluista, joko omakohtaisesti tai läheisen kautta. 
  • Ikäihmisten palvelut nousevat merkittäväksi teemaksi: miltei joka toiselle (45 %) suomalaiselle niiden hankinta tulee ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa.
  • Huolta aiheuttaa erityisesti hoivapalvelujen saatavuuden heikkous ja tulevaisuuden näkymät, erityisesti ikäihmisten ja mielenterveyskuntoutujien palveluissa.
  • 82 % suomalaisista pelkää, ettei hoivapalveluita riitä itselle tai läheiselle tarvittaessa.
  • Valtaosa (83 %) on huolissaan siitä, ettei ikäihmisten hoiva ole tulevaisuudessa kaikkien saavutettavissa.
  • Vaikka kotihoitoa pidetään hyvänä ratkaisuna, 67 % kokee, että Suomessa pidetään kotihoidossa myös sellaisia ikäihmisiä, joiden tulisi jo saada ulkopuolista hoivaa.
  • Teknologian mahdollisuuksiin suhtaudutaan toiveikkaasti: 44 % uskoo sen helpottavan hoitohenkilöstön työtä ja vapauttavan aikaa itse hoitotyölle. 

"On tärkeää kuulla suomalaisten aidot näkemykset hoivapalveluista. Kyselyn tulokset auttavat meitä ymmärtämään, missä voimme vielä kehittyä ja miten voimme palvella entistä paremmin."

Virpi Holmqvist

toimitusjohtaja, Attendo Suomi

Tutustu Suuren Hoivakyselyn tuloksiin

Lataa kysely tästä

Tutustu aiheeseen liittyviin artikkeleihin:

Teknologia hoivapalveluissa – Mitä se on ja mitä se ei ole?

Teknologia hoivapalveluissa – Mitä se on ja mitä se ei ole?

Teknologian rooli hoivapalveluissa herättää paljon keskustelua, erityisesti ikäihmisten hoivassa. Lue blogistamme teknologian hyödyntämisestä hoivapalveluissa.

Lue artikkeli
Mielenterveyspalveluiden saatavuus herättää huolta suomalaisissa

Mielenterveyspalveluiden saatavuus herättää huolta suomalaisissa

Suomalaisten luottamus mielenterveyspalveluiden saatavuuteen horjuu. Lue blogistamme, mitkä ovat suurimmat haasteet – ja miten voisimme ratkaista ne yhdessä.

Lue artikkeli
Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Kun läheinen ei enää pärjää kotona ja tarvitsee enemmän tukea päivittäiseen arkeen, hoivakoti voi olla paras mahdollinen vaihtoehto. Lue, miten hoivaan pääsee.

Lue artikkeli