Hyppää sisältöön

Attendo Siltalanpuistossa kukkii puutarha sisälläkin

17.6.2022
Attendo Siltalanpuistossa asukkaat voivat ihastella luonnon ihmeitä myös sisällä, sillä hoivakodin yhteisiin tiloihin on tuotu kiertokasvatukseen perustuva sisäpuutarha. Puutarhan vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen havainnoidaan aktiivisesti.

Jaa

Attendo Siltalanpuistossa asukkaiden kanssa vietetään paljon aikaa ulkona ja omassa puutarhassa. Viime kesänä Siltalanpuiston pihan kasvihuoneessa kasvoi kurkkua ja tomaattia. Marjat kerätään yhdessä asukkaiden kanssa omalta pihalta ja esimerkiksi raparperista valmistetaan keittiössä maukkaita kiisseleitä ja piirakoita.

– Meillä ulkoilu ja puutarhassa touhuaminen ovat keskeisässä osassa. Vietämme paljon aikaa puutarhassa asukkaiden kanssa ja hyödynnämme puutarhaa arjessa, kertoo Siltalanpuiston johtaja Jonna Lindqvist.

Tänä keväänä Siltalanpuiston sisätiloissakin on alkanut kasvamaan, kun InnaGrown kautta tilattu Solu sisäpuutarha asennettiin keskeiselle paikalle hoivakodin yhteisiin tiloihin. Projektia on ollut mukana toteuttamassa Satakunnan ammattikorkeakoulu.

Kuva: Siltalanpuiston asukkaat saavat olla aktiivisesti mukana sisäpuutarhan kasvien hoidossa. Monille se onkin mieluisaa arjen puuhastelua.

Sisäpuutarha on herättänyt suurta ihastelua sekä asukkaissa, henkilökunnassa että vierailijoissa ja on kirvoittanut useita keskusteluja. Sisäpuutarhan yhteydessä on lisäksi akvaario, jossa uiskentelevat kalat luovat tasoittavaa, rauhallista tunnelmaa.

– Testauksen tarkoituksena on havainnoida, pystymmekö parantamaan asukkaiden laadukasta elämää ja mielekästä arkea sisäpuutarhan avulla, Jonna sanoo.

Sisäpuutarha on todellinen ekoteko

InnaGrown toteuttama sisäpuutarha koostuu kolmesta kerroksesta. Kasvit kasvavat kasvivalon kanssa ylimpänä. Kasvit saavat veden ja ravinteet alla olevasta akvaariosta, kun akvaarion vesisäiliöt kierrättävät veden edelleen suoraan kasvualustaan. Kasvualustan ravintorikkaus tulee siis suoraan akvaariosta. Voi sanoa, että sisäpuutarha toimii kuin pienoiskoossa oleva kiertokasvatuslaitos.

Kuva: Solu sisäpuutarhan yhteydessä on myös akvaario, jossa uiskentelevia kaloja seuratessa mieli lepää. Akvaarion päällä oleva kasvialusta saa veden ja tarvittavat ravintoaineet suoraan akvaarion vedestä.

– Sisäpuutarhassa kasvaa tällä hetkellä persiljaa, hernettä, avomaakurkkua, kirsikkatomaattia ja maissia sekä salaattia ja lehtikaalia, Jonna luettelee.

Kun herneet, kurkut ja tomaatit on siirretty ilmojen lämmetessä ulos kasvihuoneeseen, aukeaa tilaa jälleen uusille istutuksille. Tavoitteena onkin kausiluontoisesti kasvattaa sisäpuutarhassa sesongin tuotteita. Näitä voidaan heti hyödyntää oman keittiön ruuanlaitossa ja kunkin kauden teeman mukaisesti.

– Asukkaat antavat vinkkejä ja jakavat osaamista kasvien kasvattamisesta. Tarkoituksena on hyödyntää puutarhaa myös yksilöllisiin omahoitajahetkiin sekä ryhmähetkissä. Akvaario taas toimii hyvin rentoutumisessa.

Osa jokapäiväistä arkea ja hyvinvointia

Siltalanpuistossa pyritään mittaamaan sisäpuutarhan vaikutuksia muun muassa asukastyytyväisyysmittausten avulla, mutta Jonna Lindqvist uskoo konkreettisimpien hyvinvointivaikutusten näkyvän ja kuuluvan asukkaiden välisissä keskusteluissa ja toiminnassa.

Kun asukkaat seuraavat taimien itämistä ja kasvua, juolahtaa mieleen muistoja nuoruuden kevätkylvöistä. Ja välillä ohimennen voi nyppäistä muutaman rikkaruohon pois kasvuston tieltä. Akvaarioon muutti vähän aikaa sitten pikkuruinen albiinomonni, jonka touhuja akvaarion talonmiehenä on mukava seurata yhdessä.

– Asukkaat tulevat mielellään ihmettelemään mitä puutarhassa tapahtuu. Näin voisin todeta, että sisäpuutarhasta on tullut osa meidän arkea, ja myös sosiaalisesti yhdistävä tekijä asukkaiden kesken, Jonna iloitsee.

Mikä ihmeen InnaGrow ja Solu sisäpuutarha?

  • InnaGrow tuo luonnon sisätiloihin
    ainutlaatuisella tavalla.
  • Tyylikkäässä, kiertokasvatukseen
    perustuvassa Solu sisäpuutarhassa kalat
    ja kasvit elävät symbioottisessa suhteessa:
    kasvit saavat tarvitsemansa veden
    ja ravintoaineet suoraan akvaariosta,
    kasvit puolestaan puhdistavat akvaarion veden.
  • Yritys ja tuote ovat suomalaisia,
    josta kertovat myös sen saamat
    Avainlippu ja Design from Finland -merkit.

Kuva: Attendo Siltalanpuiston asukkaat voivat rentoutua yhdessä akvaarion vedenalaista elämää seuraten.

Lue myös:
Oman pihan mehiläiset ovat hunajainen ekoteko
Aktiivista ja omannäköistä arkea
Kokemukseni Attendon hoivakodin johtajana