Attendo Suomen vuoden 2025 kolmannen vuosineljänneksen tulos: positiivinen kehitys jatkui

Attendo-konserni on julkaissut tänään 24. lokakuuta vuoden 2025 kolmannen vuosineljänneksen (Q3) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta: www.attendo.com/en/

Attendo Suomen oikaistu liikevoitto parani edellisvuoden tasoon nähden. Tulos parani parantuneen asukaspaikkojen täyttöasteen sekä onnistuneen henkilöstö- ja työvuorosuunnittelun ansiosta. Lisäksi vuoden aikana toteutetut yrityskaupat sekä uudet Attendo-kodit vaikuttivat positiivisesti tulokseen. 

Attendo Suomen asumispalveluissa oli vuosineljänneksen päätteeksi yli 400 asukasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden alussa ikäihmisten ympärivuorokautisessa asumispalvelussa laskenut minimimitoitus laski palvelun hintaa hieman, ja pienensi siten asukaspaikkojen myynnin kasvun vaikutusta liikevaihtoon. 

Attendo Suomen vuoden 2025 kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 2,7 % ja oli 253,6 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 31,6 miljoonaa euroa ja parani edellisvuoden vertailuajankohtaan nähden.  

Attendo Suomen Q3/2025 luvut (Q3/2024)  

• Liikevaihto 253,6 miljoonaa euroa (247,0 m€)  
• Liikevaihdon kasvu 2,7 % (5,6 %) 
• Oikaistu liikevoitto 31,6 miljoonaa euroa (24,2 m€)  
• Oikaistu liikevoittomarginaali 12,5 % (9,8 %)  

Liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna erityisesti ikäihmisten asumispalveluissa. Vuoden vaihteessa tehty laitoskuntoutuspalveluiden alasajo Kaunialan sairaalassa vaikutti liikevaihtoon laskevasti prosenttiyksikön verran. Attendo-kotien asukaspaikkojen täyttöaste parani sekä edelliseen vuosineljännekseen että viime vuoteen verrattuna. Täyttöaste parani erityisesti ikäihmisten asumispalveluissa. 

Kolmannella vuosineljänneksellä Attendo avasi kaksi uutta Attendo-kotia, joissa on yhteensä 62 asukaspaikkaa. Käynnistimme kahden uuden hoivakodin rakennuttamisen, joiden yhteenlaskettu asukaspaikkojen määrä on 76. Vuosineljänneksen lopussa rakenteilla oli uusi koteja yhteensä 388 asukaspaikan verran.  

Attendo Suomen alkuvuoden 2025 kumulatiivinen liikevaihto oli yhteensä 747,8 miljoonaa euroa ja kasvoi vertailukauteen nähden 2,4 %. Alkuvuoden liikevoitto oli 65,2 miljoonaa euroa, joka oli 8,7 % suhteessa liikevaihtoon. Kannattavuus parani edellisvuoden vertailuajankohtaan nähden.  

Attendo Suomen 1-9/2025 luvut (1-9/2024)  

• Liikevaihto 747,8 miljoonaa euroa (730,2 m€)  
• Liikevaihdon kasvu 2,4 % (8,3 %) 
• Oikaistu liikevoitto 65,2 miljoonaa euroa (47,8 m€)  
• Oikaistu liikevoittomarginaali 8,7 % (6,6 %)  

Vahva kehitys luo tilaa tulevaisuuden panostuksille 

Attendon positiivinen taloudellinen kehitys luo pohjan investoinneille neljään keskeiseen osa-alueeseen, jotka luovat arvoa työntekijöillemme ja asukkaillemme. Panostamme johtajuuden kehittämiseen kaikilla tasoilla, parannamme työntekijä- ja asukaskokemustamme, rakennutamme uusia Attendo-koteja ja jatkamme palveluiden kehittämistä. 

Olemme Attendolla sitoutuneet olemaan luotettava kumppani hyvinvointialueille. Tavoitteenamme on olla halutuin toimija työntekijöille, asukkaille, heidän läheisilleen sekä tilaajille. Näin tuotamme arvoa koko yhteiskunnalle. 

*Attendo konsernin pörssitiedotteessa luvut on ilmoitettu Ruotsin kruunuissa, ja mahdolliset kurssimuutokset vaikuttavat euromääräisten lukujen ja muutosten vertailtavuuteen.