Isä, äiti ja puoliso samassa hoivakodissa: Läheisen tarina

Ikäihmiset
Ennen kaikkea olemme koti

Kolme Merjan läheistä on asunut samassa hoivakodissa, Attendo Aurinkopuistossa Kuopiossa. Hoitajat ovat tukeneet perhettä sekä ilossa että surussa. Tämä on tarina luottamuksesta, joka on kertynyt viidessä vuodessa.

Merja istuu äitinsä vieressä ja koskettaa lempeästi tämän selkää.

"Tunnen olevani tervetullut" 

Merja kertoo tarinan, mutta kokemus ei ole vain hänen. Se kuuluu myös hänen sisaruksilleen ja muulle perheelle. Kaikki ovat nähneet saman: hoitajat välittävät.  

Merja on käynyt Aurinkopuistossa kylässä viiden vuoden ajan. Ensimmäinen käynti jäi Merjan mieleen. Hän muistaa vieläkin, miltä tuntui astua sisään. Merja koki heti, että tähän kotiin voi luottaa. 

"Mulle tuli heti lämmin fiilis. Hoitajat ovat hyvin helposti lähestyttäviä ja iloisia", Merja muistelee. 

Viidessä vuodessa mikään ei ole muuttunut. Hän kuvailee, että joka kerta vastaanotto on aivan yhtä lämmin. 

"Tunnen todella olevani aina tervetullut", sanoo Merja. 

Kolme läheistä, yksi tuttu koti 

Aurinkopuisto on tullut Merjalle tutuksi. Siellä ovat asuneet hänen isänsä, äitinsä ja puolisonsa. Äiti ja puoliso asuvat kodissa edelleen. 

Kolmen läheisen hoiva samassa paikassa tuo arkeen rauhaa. Merja ei joudu käymään eri hoivakodeissa eikä aloittamaan alusta. Hän tuntee hoitajat, ja hoitajat tuntevat hänet. 

"Mulle tuli heti sellainen olo, että hoitajat ovat luotettavia ja kaikki asiat on aina hoitunut", hän sanoo. 

Tuttu paikka tekee vierailuista helpompia. Kun Merja tulee käymään, hän astuu paikkaan, jossa hänet tunnetaan.  

Tuttu paikka helpottaa vierailuja. Jos läheisillä on kysyttävää, hoitajat auttavat. Merjan mukaan kodin arki pyörii hienosti. 

Merja istuu hoivakodin pihalla ulkona ja hymyilee kameraan.

"Tiedän, että he ovat turvassa" 

Luottamus näkyy arjessa. Merjan ei tarvitse murehtia, vaikka hän ei pääsisi käymään joka päivä. 

"Mä tiedän, että he ovat täällä turvassa ja heistä pidetään hyvää huolta", sanoo Merja. 

Merjan mielestä kodin tekevät hoitajat. Hän näkee, miten antaumuksella ja rakkaudella he tekevät työtään. He kohtaavat jokaisen asukkaan yksilöllisesti. 

Suru oli meidän kaikkien yhteinen 

Isän viimeiset hetket olivat perheelle raskaat. Hoitajat eivät jättäneet heitä yksin. He tarjosivat kahvia ja ruokaa. 

Pienet teot merkitsivät Merjalle paljon. Hoitajista huokui, kuinka paljon he välittivät. 

"Tuntui, että se suru oli meidän kaikkien yhteinen", muistelee Merja. 

Hoitajat huomioivat myös Merjan. He kysyivät, miten hän voi, ja kuuntelivat. Se tuntui hyvältä, kun oma suru oli suuri. 

Yhteislauluhetki Aurinkopuistossa, hoitaja asukkaan vierellä.

Mitä Merjan perheen kokemus kertoo hoivakodista? 

Merjan tarinassa hoivakodin laatu näkyy ihmisten tavassa kohdata. Hoitajat tervehtivät iloisesti ja vastaavat kysymyksiin. Surun hetkellä he pysähtyvät ja kuuntelevat. Läheinen huomaa tämän heti. 

Samanlaisia kokemuksia kertovat myös muut läheiset. Heidi kertoo, miten hänen ystävänsä Alli viihtyy Attendo Kyröskoskella 

Aarno puolestaan muutti vaimonsa Eijan Attendo Hovinsaari III -kotiin eikä ole katunut päätöstään kertaakaan.

Milloin hoivakotia kannattaa alkaa miettiä? 

Moni läheinen miettii hoivakotiin muuttoa pitkään. Arki sujuu vielä, mutta vain siksi, että joku on koko ajan varuillaan. Se on raskasta, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä. 

Hanna Jensen on ollut muistisairaiden vanhempiensa läheinen 16 vuotta. Hän kertoo, mitkä merkit voivat kertoa muuton hetken olevan lähellä.  Mistä tietää, että edessä on muutto hoivakotiin? 

Hoivakodin valinta alkaa tutustumisesta 

Hoivakodin valinta herättää paljon kysymyksiä. Se on täysin luonnollista. Moni läheinen kaipaa ensin tietoa ja vasta sitten haluaa tehdä päätöksen. 

On hyvä käydä tutustumassa hoivakotiin. Tällöin voitte kysyä hoivakodin johtajalta, miltä arki näyttää ja miten asukkaaksi pääsee. 

Merjan kokemus muistuttaa, että luottamus rakentuu pienistä teoista. Hyvässä hoivakodissa läheinen ei jää yksin, ei arjessa eikä surun hetkellä. 

Lue lisää siitä, miten ikäihmisten hoivakotiin haetaan, tai tutustu asiakasmaksuihin ja tukiin. Emme jätä ketään yksin näiden kysymysten kanssa. 

 

Jatka lukemista, nämä saattaisivat kiinnostaa sinua

Isä nauttii piknikeväistä aurinkoisena kesäpäivänä ulkona

Niinan tarina: isän pitkä matka hoivaan

Vuoripirtin kodin johtaja Niina kertoo, miltä tuntui olla läheinen isän muistisairauden aikana. Tarina huolesta, syyllisyydestä ja helpotuksesta. Lue tarina.

Ennen kaikkea olemme koti
Ikäihmiset
Läheinen ja asukas seisovat puutarhassa puun alla. Läheisellä on punainen neuletakki ja hän osoittaa kättään ylös. Asukas katsoo samaan suuntaan hymyillen. He pitävät toisiaan kädestä.

Läheisen kokemus hoivasta: "Alli on nyt turvassa”

Heidi on huolehtinut ystävästään Allista vuosia. Kun muistisairaus eteni, tuli aika etsiä ympärivuorokautista hoivapaikkaa. Hän kertoo kokemuksistaan hoivakodista: miten muutto yllätti positiivisesti ja miten hoivakodista tuli Allille oikeasti koti.

Ennen kaikkea olemme koti
Ikäihmiset

60 vuotta rakkautta: Tuulan ja Veikon timanttihäät hoivakodissa

Veikko on asunut Attendo Herajärvessä kaksi vuotta. Kesäkuussa hän ja puolisonsa Tuula juhlivat timanttihäitään. Tämä on Tuulan tarina 60 vuoden rakkaudesta ja siitä, miten hoivakoti voi yllättää iloisesti.

Ikäihmiset
Ennen kaikkea olemme koti