- Arkisto
- Artikkelit ja blogit
- Muutosblogi: Eettiset ohjeet ohjaavat jokaisen attendolaisen työtä
Muutosblogi: Eettiset ohjeet ohjaavat jokaisen attendolaisen työtä
Otimme elokuussa käyttöön päivitetyt eettiset ohjeet. Minua hiukan jännitti tuoda koko suurelle, yli 15 000 attendolaisen joukkueelle jälleen uutta omaksuttavaa. Muutosmatkaamme on taivallettu nyt parin vuoden ajan, mikä on tarkoittanut kaikille jo mm. 100 % vastuun, 5K (kuuntele, kehu, kiitä, kannusta ja korjaa) palautesäännön ja hyvän kohtaamisen merkityksen omaksumista. Suunnittelimme lanseerausta pitkään, pilotoimme ja loimme konkreettisia työkaluja, kuten keskustelukartan, jonka äärelle attendolaiset syksyn mittaan kokoontuvat keskustelemaan eettisistä ohjeista ja muutosmatkamme teemoista. Toteutimme myös kulttuurin kivijalkaamme esittävän piirroskuvan, joka kulkee jatkossa muutosmatkakuvamme rinnalla. Halusimme lisätä ymmärrystä siitä, että seuraavat neljä asiaa ovat kaiken tekemisemme perusta: olemassaolomme tarkoitus, arvomme, sidosryhmälupauksemme ja eettiset periaatteemme.
Kuva: Attendon kulttuurin kivijalka -piirroskuva. Lataa tarkempi kuva täältä.
Turhaan jännitin. Eettiset ohjeet ovat sosiaali- ja terveysalan ihmisille tuttuakin tutumpaa kauraa. Monia heidän työtään linjaavia asioita määrätään laissa ja säädöksissä, saati toimiluvissa, joita meiltä yksityisiltä alan toimijoilta edellytetään. Eettiset ohjeemme on otettu todella hyvin vastaan. Lanseerauspäivänä sain soiton Kainuusta. Hoivakotimme johtaja halusi tarkistaa pari asiaa ohjeisiin liittyen, ja olipa hänellä yksi täydennysehdotuskin. Kiitin lämpimästi palautteesta ja vastasin kysymyksiin. Seuraavana päivänä sain viestin toisaalta: nämä ovat todella hyvät! Kolmantena vierailin kolmessa hoivakodissamme, ja jokaisessa kuulin, miten hyvä asia eettisten ohjeiden käyttöönotto on. ”Näiden pohjalta kävimme jo tiimipalaverissa hyvää keskustelua. Tuntuu, että näihin on hyvä nojata, kun päätöksenteko jossain asiassa on vaikeaa.”
Eettiset ohjeet ovat siis jo alkaneet elää arjessamme. Se tekee minut tavattoman iloiseksi. Meillä eettiset ohjeet toimivat päätöksenteon tukena jo nyt. Sellaiseksi ne on tarkoitettukin. Tärkeintä on, että eettisten ohjeidemme vastaanotto kertoo siitä, ettei vastuullisuus ole meillä paperinmakuinen, vain ”raportointijuttu”. Vaikka toki vastuullisuudesta raportoiminenkin on tärkeää, jotta tiedämme, miten tavoitteissamme etenemme. Ja tietenkin, jotta pörssiyhtiönä täytämme yhden velvoitteemme.
Meillä Attendolla kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. Me kohtaamme toisemme lämpimästi ja kunnioittavasti. Meillä asuvat ihmiset ovat niitä, jotka eivät median palstoilla ja kansalaisten arjessa juuri näy. Meillä taas on etuoikeus kohdata heitä päivittäin – ja tehdä heidän elämäänsä näkyväksi: arvokkaaksi ihmiseksi, eikä vain poliittisen mitoituskeskustelun kohteeksi.
Susanna Paloheimo,
asiakaskokemus-, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Muutosblogin muut tekstit:
Osa 1: Virpi Holmqvist: Muutosmatkalla kohti unelmaamme
Osa 2: Susanna Paloheimo: Matka luottamuksen ansaitsemiseksi on pitkä
Osa 3: Minna Linna: Yksi kohtaaminen kerrallaan
Osa 4: Terhi Lindgren: Kun tulen tietoiseksi, tulen vastuulliseksi
Osa 5: Susanna Paloheimo: Miltä palaute tuntuu?
Osa 6: Minna Linna: Arkea uuden attendolaisen silmin
Osa 7: Susanna Paloheimo: Parempia kohtaamisia
Osa 8: Susanna Paloheimo: Vaikuta enemmän siihen, mihin voit
Osa 9: Virpi Holmqvist: Näin muutosmatkamme etenee
Osa 10: Minna Linna: Pelko, rohkeus ja rakkaus — työpaikalla
Osa 11: Virpi Holmqvist: Yksi kohtaaminen kerrallaan kohti parempaa mainetta
Osa 12: Susanna Paloheimo: Kammataan hiuksia ja kosketetaan ohimennen
Osa 13: Ulla Mether: Attendon ASKO- ja Taru-valmennusten rajuus selvisi minulle kokemuksen kautta
Osa 14: Virpi Holmqvist: Inhimilliset kohtaamiset ovat kaiken a&o

Hoivakodeissa on paljon tehtäviä, joita tehostamalla voidaan vapauttaa työntekijöiden aikaa siihen kaikkein tärkeimpään: kohtaamisiin ja välttämättömiin hoitotoimiin asukkaiden kanssa. Kirjaaminen ja työvuorosuunnittelu ovat tästä esimerkkejä.
22.9.2022