Hyppää sisältöön

”Piti vain jännittää, mitä saadaan ja mistä saadaan” – Attendo osti viisi miljoonaa maskia ensimmäisenä koronavuonna

11.11.2021

Jaa

Kirurgisista suu-nenäsuojista on tullut osa arkeamme. Niitä voi ostaa lähes kaikkialta, missä vain raha vaihtaa omistajaa, useissa väreissä, printeissä ja koossa. Maskikaupoilla on nyt myös useita kotimaisia vaihtoehtoja.

Toista oli alkuvuonna 2020, kun koronan ensimmäinen aalto oli vasta matkalla Suomeen. Maaliskuun ensi päivinä Suomessa oli todettu alle 20 koronatartuntaa. Muiden maiden tilanteesta ja uutisista tiesimme, että tilanne tulisi muuttumaan pian. Keskustelu suojautumisesta käynnistyi, mutta pitkään ajatus kasvomaskien jatkuvasta käytöstä töissä ja varsinkin yleisillä paikoilla tuntui lähes utopistiselta. Moni kyseli puolivakavissaan, pitäisikö meidän ryhtyä käyttämään sotakuvastoista tuttuja kaasunaamareita.

Samaan aikaan kävi ilmi, että terveydenhuollon ammattilaisten käyttämiä suu-nenäsuojaimia oli Suomessa aivan liian vähän ja ne tulisivat loppumaan kesken sairaaloilta ja sairaanhoitopiireiltä.

Viisi miljoonaa suu-nenäsuojainta vuoden aikana

Attendon hankintapalveluissa työskentelevä hankintapäällikkö Laura Huotarinen seurasi jo tammikuussa huolestuneena, kuinka suu-nenäsuojat alkoivat huveta yhteistyökumppanina toimivasta tukusta.

– Tavarantoimittajat alkoivat varoittelemaan, että Kiinassa valmistettavista tuotteista voi tulla kohta pulaa, jos tehtaita ja tuotantolinjoja ryhdytään sulkemaan, Huotarinen kertoo.

Attendolla seurasimme myös läheltä Ruotsin kollegoiden tilannetta ja ymmärsimme, miten voimallisesti pandemia leviää. Paljolti naapurimaan kokemuksista oppien Attendo aloitti laajamittaiset ja viranomaisohjeistusta tiukemmat suojaustoimet varhain, maaliskuun alussa.

Lue myös: Attendon opit koronavuodesta

Maaliskuun puolivälistä eteenpäin Suomi eli poikkeusoloissa. Attendon hankintapalveluissa tehtiin päätös ostaa suojausvarusteita myös omia kanavia pitkin. Hankintapalveluissa käytiin kiivasta kirjeenvaihtoa maskien hankintaväylistä ja alati päivittyvästä markkinahinnasta. Kun kysyntä nousi, hinnat nousivat.

Normaalisti koko Attendolla käytettiin aiemmin noin 300 000 suu-nenäsuojaa vuodessa. Nyt niitä alkoi mennä sama määrä parissa viikossa. Vuoden 2020 aikana kirurgisia suojaimia hankittiin omien kanavien kautta yhteensä viisi miljoonaa kappaletta.

– Teimme kumppaniyrityksen kanssa yhdessä yhden ison miljoonaluokan tilauksen, ja sen rinnalla useita pienempiä hankintoja. Oli paljon epävarmuutta siitä, mitä saadaan, mistä saadaan ja milloin saadaan. Piti vain jännittää, miten meille tässä käy, hankintapäällikkö Laura Huotarinen kertoo.

Muualla maailmassa annettiin maskisuosituksia ja suoranaisia maskipakkoja, mutta Suomessa hyötyjä vähäteltiin. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä johtui osin siitä, ettei maskeja ollut tarpeeksi. Huhtikuussa puheenaiheeksi nousivat Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) pieleen menneet suojainhankinnat. HVK teki puutteellisten tietojen varassa miljoonien eurojen maskitilauksen, joka piti maksaa etukäteen. Maskit osoittautuivat vääränlaisiksi. Äskettäin syyttäjät totesivat, ettei keskuksen johtoa nosteta tapahtumista syytteeseen, sillä he toimivat poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa pelkona oli koko terveydenhuollon kaatuminen.

Päivittäistä ja viikottaista puljausta

Laura Huotarinen kertoo, että Attendon suojaintoimituksien saapumista jännitettiin ja ne tulivat perille enemmän tai vähemmän myöhässä, mutta tulivat kuitenkin.

Maskien hankintarumban rinnalla hoidettiin maskien jakorumbaa kaikkiin yli 400 Attendo-kotiin. Hoivakodit tekivät viikoittaisen inventaarion suojavarusteiden määrästä. Varusteet eivät saaneet loppua kesken, mutta liikaakaan ei voinut tilata, että kaikille riittäisi tarvittava määrä.

– Välillä kannettiin käsipelillä maskeja varastosta yksiköihin. Seurasimme tarkasti maskien inventaariota ja kulutuksen tilannetta yksiköissä ja teimme jakosuunnitelmaa. Se oli sellaista päivittäistä ja viikoittaista jatkuvaa puljausta koko loppukevään ajan.

Huhtikuun loppupuolella suomalainen muovituotevalmistaja keksi ryhtyä valmistamaan essua, jossa on irtohihat. Se todettiin käytännölliseksi ja edulliseksi tuotteeksi.

– Oli kiva, että moni yrittäjä lähti miettimään tilanteeseen ratkaisuja, kun aiemmin käytetyissä hankintakanavissa alkoi olla toimitusvaikeuksia.

Maskien käyttö vaati aluksi totuttelua ja niistä tuli valituksia, kuten esimerkiksi että haju on outo tai että maski aiheuttaa kutinaa. Palautteisiin yritettiin vastata ja ongelman lähteitä selvittää.

– Istuimme itsekin toimistolla aina eri maski päällä, ja testasimme, tuleeko oireita. Jossain vaiheessa ymmärsimme ohjeistaa, että maskit kannattaa avata tuulettumaan varastoon pakkauspusseistaan. Siitä oli apua. Vuoden mittaan jatkuvasta suu-nenäsuojainten käytöstä tuli arkea Attendo-kodeissa niin kuin kaikissa suomalaisissa kodeissakin, Huotarinen sanoo.

Lue lisää Attendon teoista ja toimintakulttuurista:

Monet koronavuoden opit jäävät osaksi arkea ja parantavat hoivan laatua

Mitä hoivakodeissa tapahtuu korona-aikaan

Tärkein tehtävämme on suojella riskiryhmiä

Poikkeustila nimeltä korona

Asioiden on oltava kunnossa Attendo-kodeissa