Hyppää sisältöön

Matkalla kotiin, mitä seuraavaksi?

Kun huoli omasta tai läheisen pärjäämisestä herää, ottakaa yhteyttä Satakunnan alueen hyvinvointialueen asiakasohjaukseen puhelimitse tai chat-toiminnon avulla.

Hyvinvointialueen selvittämän palvelutarpeen ja päätöksen jälkeen aika saattaa kulua hitaasti. Olette ehkä jo saaneet päätöksen, että teille myönnetään palveluasumista.

Odotatteko hoivapaikkaa? Nyt ollessanne jonossa, voitte vapaasti tutustua vapaita asukaspaikkoja tarjoaviin Attendo-koteihin ja toivoa sijoitusta valitsemaanne kotiin omalta asiakasohjaajalta. Hoivapaikka tulee saada aivan viimeistään kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta ja asukkaan, tai hänen läheisensä, ääntä tulee paikan valinnassa kuunnella.

Oletteko saaneet palvelusetelin?  Kun olette saaneet palvelusetelin, voitte valita vapaasti, minkä hoivakodin palveluja käytätte, edellyttäen, että hoivakoti on hyvinvointialueen hyväksymä palvelusetelituottaja. Satakunnan alueella palveluseteli käy yhteisölliseen asumiseen.

Tutustu Satakunnan alueen hoivakoteihin – Näissä kodeissa on vapaita paikkoja!

Attendo Iltatuuli, Huittinen

Attendo Iltatuuli, Huittinen

Attendo Iltatuuli on Huittisissa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Iltatuuli palvelee muistisairaita ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa.

Lue lisää
Attendo Iltatuuli, Lavia

Attendo Iltatuuli, Lavia

Attendo Iltatuuli on Lavian maalaismaisemissa lähellä Karhijärveä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Iltatuuli palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa.

Lue lisää
Attendo Jämijärvi

Attendo Jämijärvi

Attendo Jämijärvi on Jämijärvellä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Jämijärvi palvelee asukkaita tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa sekä paikkoja intervalliasumiseen.

Lue lisää
Attendo Kuparikaari

Attendo Kuparikaari

Attendo Kuparikaari on Harjavallassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kuparikaari palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa ja yhteisöllistä palveluasumista.

Lue lisää
Attendo Kuninkaanhaka

Attendo Kuninkaanhaka

Attendo Kuninkaanhaka on Porin keskustassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kuninkaanhaka palvelee ikäihmisiä tarjoamalla sekä ympärivuorokautista hoivaa että kevyempää senioriasumista itsenäisille ikäihmisille.

Lue lisää
Attendo Kuninkaanpuisto

Attendo Kuninkaanpuisto

Attendo Kuninkaanpuisto on Kankaanpäässä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kuninkaanpuisto palvelee ikääntyneitä tarjoamalla laadukasta ympärivuorokautista hoivaa.

Lue lisää
Attendo Latokartano

Attendo Latokartano

Attendo Latokartano on Porin Väinölässä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Latokartano palvelee asukkaita tarjoamalla monipuolista ja turvallista hoivaa asukkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Lue lisää
Attendo Metsohovi

Attendo Metsohovi

Attendo Metsohovi on ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Metsohovi palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa. Meillä voi asua turvallisesti ja kodikkaasti.

Lue lisää
Attendo Porinhelmi

Attendo Porinhelmi

Attendo Porinhelmi on Porissa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Porinhelmi palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista ja lyhytaikaista hoivaa helpottamaan omaishoitajan arkea.

Lue lisää
Attendo Stenius

Attendo Stenius

Attendo Stenius on kodikas ja turvallinen ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Stenius tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa asukkaille, joille itsenäinen asuminen omassa kodissa ei enää ole mahdollista.

Lue lisää
Attendo Tapalankallio

Attendo Tapalankallio

Attendo Tapalankallio on Kankaanpäässä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Tapalankallio palvelee ikäihmisiä ja muistisairaita tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa.

Lue lisää
Attendo Tuulensointu

Attendo Tuulensointu

Attendo Tuulensointu on ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Tuulensointu palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa sekä lyhytaikaista asumista helpottamaan esimerkiksi omaishoitajan arkea.

Lue lisää
Attendo Tuulentupa

Attendo Tuulentupa

Attendo Tuulentupa on ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Tuulentupa tarjoaa ympärivuorokautista asumista turvaa ja valvontaa tarvitseville. Tarjoamme palvelua myös lyhytaikaista hoitoa tarvitseville, esimerkiksi omaisen loman ajaksi.

Lue lisää
Attendo Villa Rauhala

Attendo Villa Rauhala

Attendo Villa Rauhala on Honkajoella sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Villa Rauhala palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa.

Lue lisää
Attendo Wilhelmiina

Attendo Wilhelmiina

Attendo Wilhelmiina on ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Wilhelmiina tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja palvelee asukkaita kannustamalla ulkoiluun, yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen.

Lue lisää

Haluatko syventyä aiheeseen lisää? Lue nämä artikkelit!

Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Kun läheinen ei enää pärjää kotona ja tarvitsee enemmän tukea päivittäiseen arkeen, hoivakoti voi olla paras mahdollinen vaihtoehto. Tässä artikkelissa kerromme, mitä tulisi ottaa huomioon hoivapaikkaa valittaessa ja millaisia asumisvaihtoehtoja on tarjolla.

Lue artikkeli
Viisi faktaa yhteisöllisestä asumisesta – Kenelle se sopii ja miten sinne pääsee?

Viisi faktaa yhteisöllisestä asumisesta – Kenelle se sopii ja miten sinne pääsee?

Yhteisöllinen asuminen on hyvä vaihtoehto melko itsenäiselle ikäihmiselle. Tässä artikkelissa käsittelemme viittä keskeistä kysymystä, jotka auttavat sinua ymmärtämään, kenelle yhteisöllinen asuminen sopii, miten asukkaaksi pääsee ja miten se eroaa perinteisestä hoivakotiarjesta.

Lue artikkeli