Hyppää sisältöön

Matkalla kotiin, mitä seuraavaksi?

Kun huoli omasta tai läheisen pärjäämisestä herää, olkaa yhteydessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakasohjaukseen sähköpostilla tai puhelimitse. Yhteystiedot löytyvät hyvinvointialueen sivuilta.

Hyvinvointialueen selvittämän palvelutarpeen ja päätöksen jälkeen aika saattaa kulua hitaasti. Olette ehkä jo saaneet päätöksen, että teille myönnetään palveluasumista: joko ympärivuorokautista hoivaa tai kevyempää yhteisöllistä asumista.

Oletteko saaneet palvelusetelin?  Kun olette saaneet palvelusetelin, voitte valita vapaasti, minkä hoivakodin palveluja käytätte, edellyttäen, että hoivakoti on hyvinvointialueen hyväksymä palvelusetelituottaja. Päijät-Hämeen alueella palveluseteli käy lyhytaikaiseen palveluasumiseen.

Odotatteko hoivapaikkaa? Nyt ollessanne jonossa, voitte vapaasti tutustua vapaita asukaspaikkoja tarjoaviin Attendo-koteihin, ja toivoa sijoitusta valitsemaanne kotiin omalta asiakasohjaajalta. Mikäli teille ei ole osoitettu hoivapaikkaa kolmen kuukauden kuluttua tarpeen arvioinnista, voitte vaatia pääsyä valitsemaanne Attendo-kotiin.

Palvelusetelillä lyhytaikaiseen ympärivuorokautiseen hoivaan Attendo-kotiin

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella lyhytaikaista ympärivuorokautista asumista voidaan myöntää asiakkaalle kriisitilanteessa, jossa henkilön asuminen
omassa kodissa on sosiaalisten syiden takia käynyt mahdottomaksi ja asiakkaan palveluntarve edellyttää ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa.

Palvelusetelillä tuotetuissa palveluissa myönnetään vuorokautta kohden oleva palveluseteli. Tältä sivulta löydät kaikki alueen Attendo-kodit, joissa on heti vapaita paikkoja.

Tutustu Päijät-Hämeen alueen Attendo-koteihin – Näissä kodeissa on vapaita paikkoja!

Attendo Aavatar

Attendo Aavatar

Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Aavatar palvelee asukkaita tarjoamalla aktiivista ja kuntouttavaa arkea. Tutustu kotiin!

Lue lisää
Attendo Anianpelto

Attendo Anianpelto

Anianpellon Attendo-koti on Vääksyssä sijaitseva ikäihmisten koti. Attendo Anianpelto palvelee asukkaita tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa.

Lue lisää
Attendo Herttua

Attendo Herttua

Attendo Herttua on Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Herttua palvelee asukkaita tarjoamalla 45 yhteisöllisen asumisen asukaspaikkaa.

Lue lisää
Attendo Honkarinne

Attendo Honkarinne

Attendo Honkarinne on Vääksyssä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Tarjoamme tehostettua asumista ja ympärivuorokautista tukea ja hoivaa. Koti sijaitsee kauniilla Vesijärven ja Päijänteen rajaamalla kannaksella, aivan palvelujen tuntumassa.

Lue lisää
Attendo Kaisla

Attendo Kaisla

Attendo Kaisla on Sysmässä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kaisla palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista palveluasumista sekä lyhytaikaista hoivaa, esimerkiksi omaishoidon vapaan ajaksi. Hoivakoti sijaitsee lähellä kunnan palveluita.

Lue lisää
Attendo Kaarlaaksokoti

Attendo Kaarlaaksokoti

Attendo Kaarlaaksokoti on Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kaarlaaksokoti palvelee ikäihmisiä tarjoamalla tehostettua palveluasumista. Jokaisella asukkaalla on oma tilava huone, käytössään viihtyisät yhteistilat sekä turvallinen piha-alue.

Lue lisää
Attendo Vallesmanni

Attendo Vallesmanni

Attendo Vallesmanni on Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Vallesmanni palvelee ikääntyneitä tarjoamalla ympärivuorokautista apua ja turvaa arjessa.

Lue lisää
Attendo Kehräämökoti

Attendo Kehräämökoti

Attendo Kehräämökoti on Orimattilassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Kehräämökoti palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa ja tukea päivittäisessä elämässä.

Lue lisää
Attendo Kilpiäinen

Attendo Kilpiäinen

Attendo Kilpiäinen on Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kilpiäinen palvelee asukkaita tarjoamalla lämminhenkistä hoivaa hyvien kulkuyhteyksien päässä Mukkulassa.

Lue lisää
Attendo Kosketar

Attendo Kosketar

Attendo Kosketar on Hollolassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Kosketar palvelee ikäihmisiä tarjoamalla viihtyisää ja turvallista ympärivuorokautista palveluasumista, jossa asukkaat elävät mieltymyksiensä mukaista elämää.

Lue lisää
Attendo Kotisalo

Attendo Kotisalo

Attendo Kotisalo on Hartolassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista sekä lyhytaikaista asumista, esimerkiksi omaishoitajan vapaapäivien ajaksi. Ammattitaitoinen hoivahenkilökunta on asukkaiden tukena ja apuna ympäri vuorokauden.

Lue lisää
Attendo Lähteenpuisto

Attendo Lähteenpuisto

Attendo Lähteenpuisto on Heinolassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Lähteenpuisto palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa ja lyhytaikaista palveluasumista.

Lue lisää
Attendo Tähtiniemi

Attendo Tähtiniemi

Attendo Tähtiniemi on Heinolassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Tähtiniemi palvelee asukkaita tarjoamalla monipuolista ja elämäntäyteistä arkea.

Lue lisää
Attendo Mikkolanniitty

Attendo Mikkolanniitty

Attendo Mikkolanniitty on Asikkalassa Vääksyssä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Meillä on 40 yhteisöllisen asumisen asukaspaikkaa.

Lue lisää
Attendo Nerola

Attendo Nerola

Attendo Nerola on Kärkölässä sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Nerolan kodissa tarjotaan sekä ympärivuorokautista hoivaa että yhteisöllistä asumista itsenäisille ikäihmisille.

Lue lisää
Attendo Pellavakoti

Attendo Pellavakoti

Attendo Pellavakoti on Hollolassa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Attendo Pellavakoti palvelee ikäihmisiä tarjoamalla ympärivuorokautista hoivaa sekä lyhytaikaista palveluasumista.

Lue lisää
Attendo Wellamo

Attendo Wellamo

Attendo Wellamo on Lahdessa sijaitseva ikäihmisten Attendo-koti. Tarjoamme viihtyisässä ympäristössä ympärivuorokautista hoivaa sekä lyhytaikaishoitoa neljässä kodikkaassa ryhmäkodissa.

Lue lisää

Haluatko syventyä aiheeseen lisää? Lue nämä artikkelit!

Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Miten hoivaan pääsee – selkeä opas ikäihmiselle ja läheiselle

Kun läheinen ei enää pärjää kotona ja tarvitsee enemmän tukea päivittäiseen arkeen, hoivakoti voi olla paras mahdollinen vaihtoehto. Tässä artikkelissa kerromme, mitä tulisi ottaa huomioon hoivapaikkaa valittaessa ja millaisia asumisvaihtoehtoja on tarjolla.

Lue artikkeli
Viisi faktaa yhteisöllisestä asumisesta – Kenelle se sopii ja miten sinne pääsee?

Viisi faktaa yhteisöllisestä asumisesta – Kenelle se sopii ja miten sinne pääsee?

Yhteisöllinen asuminen on hyvä vaihtoehto melko itsenäiselle ikäihmiselle. Tässä artikkelissa käsittelemme viittä keskeistä kysymystä, jotka auttavat sinua ymmärtämään, kenelle yhteisöllinen asuminen sopii, miten asukkaaksi pääsee ja miten se eroaa perinteisestä hoivakotiarjesta.

Lue artikkeli